21.4.2014

Seitsemän sanaa ristiltä

Tänä pääsiäisenä tietämättömyyteni on tuotu julki.  

Luin eräästä sähköpostista, että Pitkäperjantain Jumalanpalveluksessa käydään läpi Jeesuksen seitsemän sanaa ristiltä.  Kuulostaa mielenkiintoiselta, ajattelin.  Sitten mietin, mitkä ne seitsemän sanaa olivat.  "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät..."  Liian pitkä.  Jeesushan lausui enemmän kuin seitsemän sanaa!  Mikä tämä juttu oikein on?

Selvisi, että seitsämän "sanaa"  tarkoittavat niitä kertoja, jolloin Jeesus puhui ristiltä.  Ollessaan naulittuna ristille kuuden tunnin ajan, Hän puhui seitsemän kertaa.  Kristityt ovat vuosisatojen ajan keskittyneet ajattelemaan Kristuksen viimeisiä sanoja Hiljaisen viikon tai paaston aikana.  Kaikki paitsi minä, joka kuulin tästä kokonaisuudesta ensimmäisen kerran tänä vuonna!  



Jos olisin tiennyt tästä aiemmin, olisin ehtinyt keskittyä lukemaan ja mietiskelemään Jeesuksen sanoja omissa hartaushetkissäni Pääsiäisen aikaan.  Olisin ehkä ehtinyt postittaa Jeesuksen viimeisten sanojen herättämiä ajatuksia tännekin.  

Nämä sanat eivät ole vain sidottuja Pääsiäisen aikaan.  Siispä ajatuksiani Jeesuksen viimeisistä sanoista, lausuttuja repivässä tuskassa ja kärsimyksessä, kuolevan miehen suusta.  




Jeesuksen kuoleman fyysisyyttä on vaikea käsittää pelkästään Raamatun sivuilta. Vaikka siellä kerrotaan mitä  kohtelua Hän sai osakseen Pitkänperjantain aikana, ei viimeisten hetkien kipuja ristillä ole kuvailtu evankeliumeissa yksityiskohtaisesti.   


Ristiinnaulittu roikkuu ristillä käsiin iskettyjen naulojen varassa.  Tämä asento painaa keuhkoja ja palleaa niin, että uhri pystyy vetämään henkeä sisään, mutta on kykenemätön puhaltamaan sitä ulos ilman, että nostaa itseään jalkojen avulla ylöspäin.   Ristiinnaulittu pidättää henkeään niin kauan kunnes keuhkojen räjähtävä kipu saa unohtamaan naulojen lävistämien jalkojen kivun ja saa työnnettyä itseään ylös jalkojensa varaan puhaltamaan ilman keuhkoistaan.  

Jeesuksella oli voimaa nostaa itseään ylöspäin kuuden tunnin ajan.  Seitsemän kertaa hän jaksoi puhua, ennenkuin Hän tukehtui.  Näillä kerroilla evankeliumit ovat kirjoittaneet ylös seitsemän sanaa ristiltä.  


Bruce Marchiano as Jesus in The Visual Bible's "Matthew."  ©1997 Visual Entertainment, Inc.  Used by permission.
Visual Bible International:  The Gospel of Matthew

1.  Katsoessaan roomalaisten sotilaiden jakavan vaatteitaan, Jeesus sanoi: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä tekevät."  Jos joskus mietin, miten suuresti joku on minua loukannut tai miten suuren vääryyden olen kokenut, ei tarvita kuin nämä sanat.  Minäkin voin antaa anteeksi.   

2.  Hän pyytää juotavaa: "Minun on jano."  Ei ole väärin tuoda esiin omia tarpeita.  

3.  Oikealla puolellaan olevalle ryövärille Jeesus sanoo:  "Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa."    Koskaan ei ole liian myöhäistä.  Kukaan ei ole liian suuri syntinen.  

4.  Katsoessaan kärsivää äitään Jeesus sanoo: "Nainen, katso, poikasi!"  ja  Johannekselle: "Katso, äitisi!".  Suurien henkilökohtaisten tuskien keskellä voimme pitää huolta toisistamme, erityisesti omista vanhemmistamme.  

5.  Psalmin sanoin "Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?"  Pimeys voi tuntua ylitsepääsemättömältä.  

6.  "Se on täytetty!"  Viaton, virheetön uhri kuolee syyllisten edestä - tyydyttäen Jumalan oikeudenmukaisuuden vaatimuksen täydellisesti.  Ei tarvita mitään muuta.  Kaikki on tehty, velka on maksettu.  

7.  "Isä, sinun käsiisi minä uskon henkeni." Ne, joiden Isä on Jumala, ei tarvitse pelätä mitään...ei edes kuolemaa.  


Jos laitat hakusanoiksi Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä tai seven words of Jesus from the cross, löydät useita ajatuksia herättäviä kysymyksiä, opetuskokonaisuuksia ja pohdintoja.  

Ja jos haluat kokea evankeliumin tapahtumat elävän kuvan avulla, suosittelen Visual Bible International:n Matteuksen evankeliumia.  Järisyttävä kokemus.  

Kiitos Jeesus.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...