17.8.2016

Kirurgista kotiäidiksi


Muutos sinkusta vaimoksi ja lapsettomasta äidiksi ovat valtavia muutoksia naisen elämässä. Positiivisia, yleensä, mutta suuria.  Vaikka valmistautua voi monella tavalla, en osannut arvata miltä oikeasti tuntuu olla vaimo ja miltä tuntuu, kun oma lapsi on syntynyt. 

Viime kesänä osallistuin polttareihin ja iltanuotion ympärillä ihmettelimme elämän kulkua. Minä mainitsin, että en olisi osannut ajatella, että olen joskus neljän lapsen äiti. Olin kyllä aina halunnut vähintään kolme lasta, mutta kun katselin sinertävän savun leijailua kohti pihakodan kattoaukkoa, tuntui uskomattomalta olla suurperheen äiti. 

Elämä on muuttunut.  Hitain muutos on tapahtunut omassa pääkopassa.  Ensimmäinen vauva tuntuu jotenkin muodikkaalta, kärryjen kanssa vaan shoppailemaan, elämän suuria kysymyksiä ovat oikean kestovaipan valinta ja täydellisen imetyspaidan löytäminen.  Nyt arkielämää rytmittää neljän vilkkaan lapsen tarpeet ja jokainen heistä kaipaa minulta muutakin kuin puhtaita vaatteita ja ruokaa sopivin väliajoin.  Äitiys on erilaista kuin olin ajatellut.

Äitiyden tuomat muutokset mielessä klikkasin uteliaana lukemaan, miten menestyvä kirurgi jäi kotiin lastensa kotikouluopettajaksi.  Kathryn Butler kirjoittaa, että hänen uransa oli niin hienossa nousussa, että mies päätti jäävänsä koti-isäksi kun lapsia saapuisi perheeseen, jotta vaimo saisi palvella muita ammattinsa kautta. 

Dramaattisen ensisynnytyksen jälkeen arki asettui uomiinsa.  Ensimmäiset pelottavat tunnit ja päivät olivat kääntyneet normaaliksi arjeksi, mutta Kathryn kirjoittaa:

”Jack voi hyvin, mutta minä en koskaan toipunut.  Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun olin pukenut valkoisen takin päälleni ensimmäistä kertaa ja toivottanut tervetulleeksi uuden identiteettini, johon pukeudun minne vain meninkään, kyseenalaisin kompassini.  Vuosia olin vakuuttanut itselleni, että lääkärinä uhraisin hetkiä ystävien, perheen ja aviomieheni kanssa suuremman hyvän vuoksi.  Kutsu parantaa sairaita ja hoitaa haavoittuneita oli kaiken yläpuolella.  Herra kasasi siunauksia päälleni, ja minä heitin ne takaisin ”palvelutyöni” nimessä.”

Kathryn jatkoi vaativassa 70 viikkotyötunnin urassaan, mutta hän ei ollut enää tyytyväinen.  Internet on pullollaan menestystarinoita, joissa naiset saavuttavat kaiken. Mutta todellinen kysymys Kathrynin mielestä ei ole se jatkaako työssä vai jäädä kotiin, vaan se, että jatkammeko työssä tai jäämmekö kotiin, jotta toisimme kunniaa Jumalalle, tai itseämme ylentäen?  Hän tunnisti ponnistuspohjan oman menestyksensä takana.  Se ei ollut omistautuminen Kristukselle, vaan ylpeys.  Vaikka motiivina oli palvella ihmisiä, urasta oli tullut epäjumala. 

Voimme käyttää lahjojamme ja kykyjämme jotta muut huomaisivat miten uskomattoman taitavia olemme.  Tai voimme käyttää lahjojamme tuomaan kunniaa Jumalalle.  Olemme synnin turmelemia ja luonnostamme ajamme takaa asioita, jotka tuovat meille kunniaa, huomiota ja kiitosta.  Suuri kysymys on, miten voimme tehdä työmme uskon varassa, kunnioittaen Jumalaa. 

Kathryn vaihtoi valkoisen takkinsa esiliinaan. Toiset onnittelivat, toiset kauhistelivat. Mitä tuhlausta!

”Heidän syytöksensä muistuttivat minua niistä huomautuksista, joita Maria sai osakseen, kun hän voiteli Kristuksen.  Maailman mukaan hän, myös, oli ”tuhlannut” arvokkaan lahjan (Matt 26:6-13). Me tiedämme, että kun palvelemme Kristusta, emme tuhlaa mitään.”

Kathryn analysoi minuakin mietityttävää kysymystä: mitä on menestys? Onko se rahaa, mainetta, kunniaa?  Onko se urasaavutuksia, muiden ihailua (kateutta) tai itsensä ylittämisen iloa?  Mieheni toi jonkun aikaa sitten erään työtoverinsa kylään. Hän muisteli uraansa ja sanoi, että vasta nyt hän on "menestynyt".  Kysyin heti, mitä hänen mielestään menestys on. Hänen elämässään tietty asema ja muhkea pankkitili olivat menestyksen merkkejä.  

Kristittynä voin käsitellä jokaista tehtävää ja työtä sen perusteella, kenelle se tuo kunniaa. Jos urallani tuon kunniaa ja nimeä itselleni, olen väärillä jäljillä ja minun pitää muuttaa kurssiani Jumalan tarkoittamaan suuntaan.  Jos elämäni ja valintani tuovat kunniaa Jumalalle, olen menestynyt, vaikka maailma kirkuisi tuhlausta.  Jos haen katoavan maailman kunniaa, en koe sitä iloa, jonka Jeesus on luvannut niille, jotka pysyvät Hänessä.   

”Turvatun aseman jättämisen mahdollisuus kauhistutti minua. Vietin monia öitä ahdistuneena siitä, että vaikka seuraisin Herran kutsua, päätökseni jättää lääkärin työ olisi holtiton ja vastuuton.  Tällaiset pelot ovat normaaleja ja odotettavia, mutta ne kuvastavat meidän rajoittunutta ymmärrystämme kestävän uskon sijasta.  Jumala on suvereeni elämämme suhteen, ja mitä epäilyjä meillä vain onkaan, me voimme luottaa siihen, että Hän tietää polkumme ja pitää kaikkea hallussaan.”

Kathrynin tavoin olen löytänyt luottamuksen siihen, että sanat ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (San 3:5-6) todellakin ovat totta.  Minun ei tarvitse pelätä, edes tulevaisuuteni suhteen, koska Jeesus on jo voittanut.  

Kathryn haastaa ajatuksen, että elämässä on kyse henkilökohtaisesta täyttymyksestä.  Jos omien tarpeiden tyydyttäminen on elämässäni ensimmäisellä sijalla, haen pönkitystä identiteetilleni saavutusten kautta.  Vaatii jumalallista viisautta ymmärtää se, että toivoni ei ole omissa saavuuksissani, vaan Jeesuksen ylösnousemuksessa.  Minun ei tarvitse miettiä mitä tulee tapahtumaan kymmenen vuoden päästä, tai sitten kun nuorimmainen täyttää 18, vaan tiedän, että Jumala tasoittaa polkuni, niin kuin hän on tähänkin päivään saakka tehnyt.   

En tiedä sinusta, mutta kamppailen näiden kysymysten parissa usein.  Kuten Kathryn kirjoitti, olen synnin turmelema ja jatkuvasti huomaan, että mieleni ei ole uudistunut Jumalan ajatusten suuntaisiksi, vaan kallistuvat heti kuin silmä välttää etsimään täyttymystä ja arvostusta muualta.  Tämä artikkeli rohkaisi minua ja saakoon se olla myös sinulle rohkaisuksi! 



*** Älä hei vedä hernettä nenään siitä, että kirjoitan kotiäitiydestä ja työuran jättämisestä. Usko tai älä, en kirjoita sinusta, vaan asioista, jotka koskettavat minua.  


Kuvat: 
David Castillo Dominici/ Free Digital Photos


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tervetuloa keskustelemaan!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...