26.8.2016

Tuleeko paha saamaan palkkansa?

Jatkan kaksi vuotta sitten, krhmmm, kesken jäänyttä pienten profeettojen opiskelua.  Tällä kertaa kirjoitan Habakukin kirjasta.

Habakuk – Profeetta, joka ei profetoinut. Profeetta, joka valitti ääneen Jumalalle.
Profeetta, joka oli eri mieltä Jumalan kanssa.  Selvästi Jeremian aikalainen Habakuk on mielenkiintonen persoona.   Tästä pienestä kirjasta löytyy myös Uuden Testamentin pelastusopin perusta.

Image result for habakkuk prophet



Kun elämä sujuu hyvin ja kaikki on niin kuin pitääkin, on helppoa uskoa ja luottaa Jumalan hyvyyteen ja huolenpitoon.  Sitten tapahtuu jotain, joka saa minut kyseenalaistamaan Jumalan hyvyyden ja huolenpidon.  Eikö Jumala varjelekaan minua kaikelta pahalta?

Samoin huolettaa, kun paha kukoistaa ja viattomat kärsivät, kuten viime vuosien sotaisat uutiset erityisesti Syyrian alueelta.  Mutta ei tarvitse mennä edes näin äärimmäisiin esimerkkeihin, vaan vilkaista ihan ympäröivää yhteiskuntaa.  Tuntuu, että julkijumalattomat menestyvät, on hyväksyttyä valehdella, varastaa ja unohtaa köyhien oikeudet, elää täysin omaa hyvää etsien.  Miksi tällaiset ihmiset saavat elää helppoa elämää?  Kannattaako nipottaa Jumalan käskyjen äärellä ja joutua sen tähden kärsimään?

Raamatussa on esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat kokeneet samoin.

Habakuk on yksi heistä.  Habakukin kirja on kirjoitettu kuudennella vuosisadalla eKr. (arviot vaihtelevat 620-605 eKr välillä).  Vaikka Habakuk on profeetta, kirjaan ei ole kirjoitettu sanomaa Jumalalta Habakukin aikalaisille.  Sen sijaan Habakuk nostaa esiin ikivanhan kysymyksen: Miksi hyvä Jumala voi sallia niin paljon pahaa?

”Kuinka kauan, Herra, minun täytyy apua huutaa, ja sinä et kuule, parkua sinulle: ”Väkivaltaa!” ja sinä et auta? Minkätähden sinä annat minun nähdä vääryyttä ja itse katselet turmiota?  Minun edessäni on hävitys ja väkivalta; on syntynyt riita, ja on noussut tora.  Sen tähden on laki heikko, ja oikeus ei tule milloinkaan voimaan. Sillä jumalaton saartaa vanhurskaan; sentähden oikeus vääristetään.”

Tarina ei ole uusi: kuningas Joosian uudistuksen jälkeen kansa on pikkuhiljaa lipsunut törkeään syntielämään.  Habakuk nostaa valituksessaan esiin kuusi erilaista ongelmaa: synti, pahuus, tuho ja väkivalta, epäoikeudenmukaisuus tuomioistuimissa, ja väärien lukumäärän kasvaminen niin, että heitä on enemmän kuin vanhurskaita.  Miksi Jumala ei tee mitään?

Habakuk on rukoillut, hän on varoittanut ihmisiä. Hän on etsinyt Jumalan kasvoja. Nyt hän epäilee Jumalan kuuntelevan, tai jos Hän kuuntelee, Hän on välinpitämätön.  Habakuk on hyvä esimerkki siitä, että uskon miehilläkin on aikoja, jolloin he kyseenalaistavat Jumalan.  Elämä on vaikeaa, ongelmia riittää omista ympyröistä maailmanlaajuisiin katastrofeihin.  Uskovat voivat esittää vaikeita kysymyksiä.  Onko Jumala hyljännyt meidät?

Jumala vastaa Habakukille.  Kyllä, Habakuk, olen kuullut ja nähnyt kaiken, ja oikeus on tulossa.  Olen jo nostattamassa kaldealaisia teitä vastaan.  Ongelmanne ei ole se, että en tee mitään, vaan se, että se mitä aion tehdä on niin uskomatonta, että jos ette sitä omin silmin näkisi, ette uskoisi.  Aion käyttää julkijumalatonta, ylpeää ja väkivaltaista Babylonin sotajoukkoa tuomaan tuomion Juudalle, joka on hylännyt Jumalan käskyt:

”Katsokaa kansoja, katsokaa, kauhistukaa ja ihmetelkää,
sillä minä teen teidän päivinänne teon, jota ette uskoisi, jos ette itse näkisi.
Minä kutsun kaldealaiset, rajun ja pelottavan kansan,
joka kulkee maan ääriin ja ottaa haltuunsa toisten asuinsijat.
Se on julma ja armoton kansa. Itse se päättää, mikä on oikein
ja mitä se saa tehdä.
Nopeampia kuin pantterit ovat heidän hevosensa, ne juoksevat nopeammin
kuin hämärässä saalistavat sudet.
Heidän ratsunsa kiitävät, ne tulevat kaukaa, ne lentävät.
Niin kuin kotka syöksyy saaliin kimppuun, niin kaldealaiset rientävät ryöstämään.
Heidän joukkonsa vyöryvät suoraan eteenpäin, heillä on vankeja kuin meressä hiekkaa.
Kuninkaita he pitävät pilkkanaan, ruhtinaita he ilkkuvat.
He nauravat linnoituksille, kasaavat vallin ja valtaavat ne.
Sitten he kiitävät eteenpäin kuin tuuli, rientävät kohti uusia rikoksia. Omaa voimaansa he pitävät jumalana.”

Jumalan vastaus ei ole Habakukin odotusten mukainen ja hän ei pelkää valittaa ääneen.  Hän esittää kolme vasta-argumenttia Jumalalle.  Tässä Habakukin Miksi Jumalan Ei Tule Käyttää Kaldealaisia Rankaisemaan Juudaa:

1. Koska Jumala on ikuinen, Hänen valittu kansansa on tuhoutumaton. Habakuk muistuttaa Jumalaa Hänen lupauksistaan kansaansa kohtaan (1 Moos 12:1-3, 2 Sam 7:14). Juudaa ei sen tähden voida pyyhkäistä olemattomiin.  Habakuk unohtaa, että Jumala on luvannut säästää kansastaan osan (Jes 1:9, 10:20-22, Jer 23:3, Miika 2:12, Sef 2:7).

2. Koska Jumala on vanhurskas, ja vihaa pahaa, Hän ei voi antaa pahan ja jumalattoman kansan tuhota omaa kansaansa.  Babylonian käyttäminen on Habakukin mielestä ristiriidassa Jumalan luonteen kanssa.  Habakukin logiikka on väärä.  Jumala oli kertonut jo Mooseksen aikoina tulevansa käyttämään vieraita kansoja opetuksena (5 Moos 28:36-37, 49-50, Tuom 2:13-14, Ps 76:10, Room 9:17).   Sen lisäksi Habakuk väittää, että Juuda on vanhurskaampi kuin kaldealaiset. Tämä on vaarallinen asenne, joka on tuonut tuomion Jumalan kansalle aikaisemminkin.  Synti on syntiä ja väärin tekeminen on väärin tekemistä.  Jumalan kansan vastuu on suurempi, koska he tiesivät paremmin ja silti rikkoivat Jumalan käskyjä vastaan (2 Kun 21:7-12).

3. Koska Jumala vihaa epäjumalanpalvelusta, Hänen ei missään nimessä pitäisi sallia epäjumalia palvovan kansan hyökätä Juudaa vastaan, voittaa ja uhrata kiitosta omille jumalilleen menestyksen johdosta.  Habakuk jättää mainitsematta, että Juuda on ollut ihan yhtä julma ja palvonut epäjumalia kuten Babyloniakin.  Israel on jo joutunut pakkosiirtolaisuuteen syntiensä vuoksi. Jos Babylonian kansa voidaan tuomita pahuudesta ja julmuudesta, niin voidaan Juudakin (Miika 3:1-4, 9-12).
     
Habakuk jää odottamaan vastausta:

”Profeetta sanoi:
-- Minä seison vartiopaikallani,
asetun tähystämään, saadakseni tietää, mitä Herra puhuu minulle,
mitä hän vastaa valituksiini.” (2:1) 

Nyt tulee tunnustusta jakeen asiayhteydestä irrottamisesta. Olen aina tykännyt näistä seuraavista jakeista:

"Herra vastasi minulle:
-- Kirjoita näky niin selvästi tauluihin,
että sen voi vaivatta lukea.
Näky odottaa vielä toteutumistaan,
mutta määräaika lähestyy joka hetki,
se hetki tulee vääjäämättä.
Jos se viipyy, odota,
näky toteutuu varmasti ja ajallaan." (2:4-5)

Olen yhdistänyt sen mielessäni siihen, että esim. seurakunnan näyn tulisi olla selkeästi mielessä kaikkea toimintaa suunnitellessa (eli jos näkynä on tehdä opetuslapsia, niin ei käytetä kaikkia varoja eläkeläiskuoron toimintaan), tai lähetystyössä näkyyn pohjautuvassa lähettämisessä ja työssä.  Siis bisnes-tyylillä näky seinään ja kaikki näkyä toteuttamaan.

Mutta kun lukee jakeet asiayhteydessään (niin kuin Raamattua lukiessa pitäisi!) nämä ”näky-jakeet” näyttävät tarkoittavan seuraavaa:

Habakuk, protesteistasi huolimatta minä teen mitä olen sanonut tekeväni. Babylonialaiset tulevat tuomitsemaan Juudan ja se ei ole kaunis näky.  Aika on täysi, tuomio on tulossa ja siltä ei pääse pakoon. Kun Babylonia on tehnyt tehtävänsä, minä tulen rankaisemaan heitä heidän jumalattomista ja pahoista teoistaan.  Julista tätä suuren ääneen, laita isot mainokset tienvarsiin.

Jumalalla on vielä viimeinen sana sanomatta.  Vaikka Jumala käytti kaldealaisia rangaistakseen Juudaa, he eivät voi paeta omaa rangaistustaan.  Kaldealaiset eivät nöyrtyneet taivaan Jumalalle, vaan luulivat olevansa voittamattomia.  Jakeessa 2:11 sanotaan, että heidän oma voimansa oli heidän jumalansa. Tällainen asenne ei tule jäämään ilman tuomiota. Seuraavassa jakeessa tulee ilmi kaksi ihmistyyppiä:

”Katso, sen kansan sielu on kopea eikä ole suora;
mutta vanhurskas on elävä uskostansa.” (2:4). 

On ihmisiä, jotka ovat ylpeitä, ja joiden sielu on väärä. Ja on ihmisiä, jotka ovat vanhurskaita ja jotka elävät uskosta.  Loppujen lopuksi tässä ovat ne kaksi joukkoa, joihin maailman kaikki ihmiset voidaan lukea.

Ylpeät ja vääräsieluiset luottavat pelastukseen omien tekojen kautta. Heille armo on turhia armopaloja, joita he eivät tarvitse eivätkä halua.  Uskosta elävät sen sijaan eivät luota itseensä, omaan hyvyyteensä ja tai hyviin töihinsä. He luottavat Jumalaan, he tietävät, että vain Jumala voi pelastaa heidät synneistänsä. He hyväksyvät nöyrästi Jumalan pelastuslahjan ja elävät luottaen Häneen ja totellen Hänen sanaansa. He pelastuvat uskon kautta ja siinä uskollisesti pysyen.

Tämä jae on Uuden Testamentin pelastusopin perusta (Room 1:17, Gal 3:11, Heb 10:37-39).  Kukaan ei pelastu yhden yhdelläkään oikealla teolla.  Ihminen pelastuu synneistänsä ja niiden palkasta, kuolemasta, uskomalla Jeesukseen Kristukseen, synnittömään Jumalan Poikaan, joka kärsi syntisten rangaistuksen kuolemalla Golgatan ristillä ja nousi kuolleista.

Kirjoitukset ovat jännä juttu.  Toisaalta ne puhuvat historiallisista tapahtumista ja tarjoavat vastauksen sen ajan ongelmiin.  Toisaalta sen sanoma on aina ajankohtainen ja tämän päivän ihmisille varteenotettava.

Jumala varoitti kansaansa rangaistuksesta, joka kohtaisi heitä, jos he unohtavat Jumalan sanan ja lain. Ja tämä varoitus/rangaistus toteutui monta kertaa Vanhan Testamentin kuvaamissa historian tapahtumissa.  Samalla aikaa varoitus on voimassa vielä tänäkin päivänä: jos et noudata Jumalan sanaa ja lakia, olet Jumalan vihan alainen, Hänen rangaistuksensa kohteena.  Synnillä on seuraamuksia jo elämän aikana, mutta suurin rangaistus on kadotustuomio, joka on niille, jotka kieltäytyvät uskomasta Jumalaa. Jokainen kirjoitus on sanoma sekä omalle ajalleen, että meille tänä päivänä:

”Jokainen kirjoitus, joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta, on myös hyödyllinen opetukseksi, nuhteeksi, ojennukseksi, kasvatukseksi vanhurskaudessa, että Jumalan ihminen olisi täydellinen, kaikkiin hyviin tekoihin valmistunut.” (2 Tim 3:16)

Kuosmanen kirjoittaa: Vanhassa Testamentissa puhutaan näystä, mutta Uusi Testamentti osoittaa, että näky sisälsi persoonan tulemisen. Heprealaiskirje lainaa Habakukia tulkiten samalla: ”Niin tulee hän, joka tuleva on”. Kun asetetaan rinnakkain Habakukin ja Heprealaiskirjeen tekstit, saadaan parempi kuva:

Habakuk 2:3                                        Heprealaiskirje 10:37-38
”Näky odottaa vielä aikaansa        ”Vähän, aivan vähän aikaa vielä
”Mutta se rientää määränsä päähän”     ”Niin tulee hän, joka tuleva on”
”Jos se viipyy, odota sitä;
sillä varmasti se toteutuu,
eikä myöhästy”.                                ”Niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele”.

Maailmassa on paljon pahaa ja vääryyttä ja joskus tuntuu siltä, että kukaan ei laita sille rajoja, ei edes Jumala.  Mutta suurin vääryys on ihmissydän, joka kieltäytyy nöyrtymästä ja tunnustamasta, että tarvitsee Jumalan tarjoamaa pelastusta.  On helppoa osoitella muiden syntejä ja vaatia kovaan ääneen oikeutta. On ihan eri asia huomata itse olevansa syntinen ja etsiä armoa oikeudesta. Ongelma ei ole niinkään se, että mitä Jumala tulee tekemään pahoille, vaan mitä Hän tulee tekemään minulle ja minun pahuudelleni.

Näky rientää määränsä päähän.  Jeesus on tuleva ja tuomitseva kansat.

Mitkä ovat Jumalan rangaistuksen alaisia tekoja?  Luvussa 2 kuvaillaan kuutta tekoa:

  • Voi sille, joka on ylpeä (2:4-5).
  • Voi sille, joka on ahne (2:6-8).
  • Voi sille, joka on epärehellinen (2:9-11).
  • Voi sille, joka on väkivaltainen (2:12-14).
  • Voi sille, joka on sensuelli (15-17).
  • Voi, sille, joka palvoo epäjumalia (18-19).  


Ajatteletko sinä, että ansaitset parempaa? Oletko itsesäälin vallassa? Silloin olet ylpeä ja se on vakava synti. 

Haluatko enemmän?  Käytätkö lahjojasi saamaan lisää materiaa, vaurautta ja hyötyä? Olet ahne ja se on vakava synti.

Valkoiset valheet, puolitotuudet, liioittelu, vähättely, mielistely ja imartelu ovat kaikki valheita. Jos käytät kieltäsi väärin, olet epärehellinen ja se on synti.

Viha ja väkivalta nousevat sydämestä. Se voi olla pelon tai jonkun muun tunteen naamiontia, mutta sen tarkoitus on satuttaa toista ihmistä.  Jopa pelkkä vihaaminen ilman näkyviä väkivallan tekoja on synti.

Sensuelli etsii täyttymystä lihallisten kokemusten, erityisesti seksuaalisten kokemusten kautta. Voit olla sensuelli myös ajatusmaailmassasi ja näin ollen tehdä syntiä.

Epäjumala ei välttämättä ole pikku patsas olohuoneessa. Onko elämässäsi jotain, jonka menetys romahduttaisi sinut? Arvostatko terveyttä, omaisuutta, perhettä, matkoja, mainetta enemmän kuin Jumalaa? Mikä on yleisin puheenaiheesi, minkä ajatteluun käytät eniten aikaa? Minkä varaan perustat identiteettisi? Se voi olla elämäsi epäjumala.

Nämä teot ovat sydänsairauden merkkejä. Sydän, joka on keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi Jumalaan on synnistä sairas.

Habakuk aloitti kirjansa masentuneena.  Pahuus oli vallannut hänen kansansa.  Toisessa luvussa Habakuk odottaa Jumalan vastausta hänen vastalauseisiinsa.  Kolmannessa luvussa on ihan eri tunnelma: se on kaunis laulu Jumalan kunniaksi.  Mikä muuttui?

”Herra on pyhässä temppelissään, hänen edessään vaietkoon koko maa!” (2:20). 

Habakuk näkee Jumalan pyhyyden.  Se muuttaa hänen asenteensa, vaikka olosuhteet säilyvät samana.  Habakukin reaktio Jumalan pyhyyteen ja valtasuuruuteen on samankaltainen kuin Jobilla (Ps 73:15-24), Jesajalla (Jes 6:1-5) ja Nebukadnessarilla (Dan 4:29-37), kun he kohtasivat Jumalan.

Ympäristössä ei välttämättä muutu mikään, mutta kun näen Jumalan valtasuuruuden, hyvyyden ja kauneuden, en voi olla ylistämättä häntä.  Habakuk sai painia vaikeuden kysymysten äärellä, sai vastauksen Jumalalta ja sai nousta hengellisesti olosuhteiden yläpuolelle.  Jumalalla on kaikki valta, Hän on hyvä ja oikeudenmukainen.

Habakukin kirja päättyy sanoihin:

"Vielä ei viikunapuu ole kukassa,
viiniköynnöksissä ei ole rypäleitä,
vielä ei oliivipuu kanna hedelmää
eikä pelloilla kypsy vilja,
vielä ei aitauksessa ole lampaita
eikä karjaa tarhassa.
Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta,
iloitsen Jumalastani, joka pelastaa.
Herra, minun Jumalani, on voimani.  Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille." (3:17-19).  

Voiko Habakukin kokemus auttaa sinua elämään vaikeiden elämäntilanteiden läpi seurakunnassa, avioliitossa, ihmissuhteissa, työpaikalla?  Jumala kunnioittaa uskollisuutta.  Mikään epäoikeudenmukaisuus ei jää Häneltä näkemättä eikä rankaisematta. Nämä totuudet auttavat minua olemaan kärsivällinen.  Mutta rukoilen itselleni asennetta, joka kavahtaa ennenkaikkea syntiä ja vääryyttä omassa sydämessäni sen sijaan, että keskittyisin toisten tekemiin vääryyksiin.  Samalla voin lohduttautua Kaikkivaltiaan lupauksilla ja viettää aikani kutsuen muitakin olemaan Jumalan puolella, kun tuomion aika tulee.  


Innostuin Vanhan Testamentin ns. pienistä profeetoista luettuani Juhani Kuosmasen kirjan “Pienten profeettojen suuri sanoma” (Aikamedia Oy).  Vaikka nämä 12 profeettaa julistivat sanomaansa yli tuhat vuotta sitten sen ajan ihmisille ja sen ajan ongelmiin, löytyy sieltä ajankohtaisuutta vielä tämänkin päivän ihmiselle.  Käytän kirjoituksissani lähteenä pikku profeettoja, Kuosmasen kirjaa, NIV Study Bible:a ja Eugene Petersonin Message-Raamatunkäännöstä sekä netistä löytyviä kommentaareja, artikkeleita ja kirjoituksia, mm. www.Bible.org.  



17.8.2016

Kirurgista kotiäidiksi


Muutos sinkusta vaimoksi ja lapsettomasta äidiksi ovat valtavia muutoksia naisen elämässä. Positiivisia, yleensä, mutta suuria.  Vaikka valmistautua voi monella tavalla, en osannut arvata miltä oikeasti tuntuu olla vaimo ja miltä tuntuu, kun oma lapsi on syntynyt. 

Viime kesänä osallistuin polttareihin ja iltanuotion ympärillä ihmettelimme elämän kulkua. Minä mainitsin, että en olisi osannut ajatella, että olen joskus neljän lapsen äiti. Olin kyllä aina halunnut vähintään kolme lasta, mutta kun katselin sinertävän savun leijailua kohti pihakodan kattoaukkoa, tuntui uskomattomalta olla suurperheen äiti. 

Elämä on muuttunut.  Hitain muutos on tapahtunut omassa pääkopassa.  Ensimmäinen vauva tuntuu jotenkin muodikkaalta, kärryjen kanssa vaan shoppailemaan, elämän suuria kysymyksiä ovat oikean kestovaipan valinta ja täydellisen imetyspaidan löytäminen.  Nyt arkielämää rytmittää neljän vilkkaan lapsen tarpeet ja jokainen heistä kaipaa minulta muutakin kuin puhtaita vaatteita ja ruokaa sopivin väliajoin.  Äitiys on erilaista kuin olin ajatellut.

Äitiyden tuomat muutokset mielessä klikkasin uteliaana lukemaan, miten menestyvä kirurgi jäi kotiin lastensa kotikouluopettajaksi.  Kathryn Butler kirjoittaa, että hänen uransa oli niin hienossa nousussa, että mies päätti jäävänsä koti-isäksi kun lapsia saapuisi perheeseen, jotta vaimo saisi palvella muita ammattinsa kautta. 

Dramaattisen ensisynnytyksen jälkeen arki asettui uomiinsa.  Ensimmäiset pelottavat tunnit ja päivät olivat kääntyneet normaaliksi arjeksi, mutta Kathryn kirjoittaa:

”Jack voi hyvin, mutta minä en koskaan toipunut.  Kymmenen vuotta sen jälkeen, kun olin pukenut valkoisen takin päälleni ensimmäistä kertaa ja toivottanut tervetulleeksi uuden identiteettini, johon pukeudun minne vain meninkään, kyseenalaisin kompassini.  Vuosia olin vakuuttanut itselleni, että lääkärinä uhraisin hetkiä ystävien, perheen ja aviomieheni kanssa suuremman hyvän vuoksi.  Kutsu parantaa sairaita ja hoitaa haavoittuneita oli kaiken yläpuolella.  Herra kasasi siunauksia päälleni, ja minä heitin ne takaisin ”palvelutyöni” nimessä.”

Kathryn jatkoi vaativassa 70 viikkotyötunnin urassaan, mutta hän ei ollut enää tyytyväinen.  Internet on pullollaan menestystarinoita, joissa naiset saavuttavat kaiken. Mutta todellinen kysymys Kathrynin mielestä ei ole se jatkaako työssä vai jäädä kotiin, vaan se, että jatkammeko työssä tai jäämmekö kotiin, jotta toisimme kunniaa Jumalalle, tai itseämme ylentäen?  Hän tunnisti ponnistuspohjan oman menestyksensä takana.  Se ei ollut omistautuminen Kristukselle, vaan ylpeys.  Vaikka motiivina oli palvella ihmisiä, urasta oli tullut epäjumala. 

Voimme käyttää lahjojamme ja kykyjämme jotta muut huomaisivat miten uskomattoman taitavia olemme.  Tai voimme käyttää lahjojamme tuomaan kunniaa Jumalalle.  Olemme synnin turmelemia ja luonnostamme ajamme takaa asioita, jotka tuovat meille kunniaa, huomiota ja kiitosta.  Suuri kysymys on, miten voimme tehdä työmme uskon varassa, kunnioittaen Jumalaa. 

Kathryn vaihtoi valkoisen takkinsa esiliinaan. Toiset onnittelivat, toiset kauhistelivat. Mitä tuhlausta!

”Heidän syytöksensä muistuttivat minua niistä huomautuksista, joita Maria sai osakseen, kun hän voiteli Kristuksen.  Maailman mukaan hän, myös, oli ”tuhlannut” arvokkaan lahjan (Matt 26:6-13). Me tiedämme, että kun palvelemme Kristusta, emme tuhlaa mitään.”

Kathryn analysoi minuakin mietityttävää kysymystä: mitä on menestys? Onko se rahaa, mainetta, kunniaa?  Onko se urasaavutuksia, muiden ihailua (kateutta) tai itsensä ylittämisen iloa?  Mieheni toi jonkun aikaa sitten erään työtoverinsa kylään. Hän muisteli uraansa ja sanoi, että vasta nyt hän on "menestynyt".  Kysyin heti, mitä hänen mielestään menestys on. Hänen elämässään tietty asema ja muhkea pankkitili olivat menestyksen merkkejä.  

Kristittynä voin käsitellä jokaista tehtävää ja työtä sen perusteella, kenelle se tuo kunniaa. Jos urallani tuon kunniaa ja nimeä itselleni, olen väärillä jäljillä ja minun pitää muuttaa kurssiani Jumalan tarkoittamaan suuntaan.  Jos elämäni ja valintani tuovat kunniaa Jumalalle, olen menestynyt, vaikka maailma kirkuisi tuhlausta.  Jos haen katoavan maailman kunniaa, en koe sitä iloa, jonka Jeesus on luvannut niille, jotka pysyvät Hänessä.   

”Turvatun aseman jättämisen mahdollisuus kauhistutti minua. Vietin monia öitä ahdistuneena siitä, että vaikka seuraisin Herran kutsua, päätökseni jättää lääkärin työ olisi holtiton ja vastuuton.  Tällaiset pelot ovat normaaleja ja odotettavia, mutta ne kuvastavat meidän rajoittunutta ymmärrystämme kestävän uskon sijasta.  Jumala on suvereeni elämämme suhteen, ja mitä epäilyjä meillä vain onkaan, me voimme luottaa siihen, että Hän tietää polkumme ja pitää kaikkea hallussaan.”

Kathrynin tavoin olen löytänyt luottamuksen siihen, että sanat ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi. Tunne hänet kaikilla teilläsi, niin hän sinun polkusi tasoittaa.” (San 3:5-6) todellakin ovat totta.  Minun ei tarvitse pelätä, edes tulevaisuuteni suhteen, koska Jeesus on jo voittanut.  

Kathryn haastaa ajatuksen, että elämässä on kyse henkilökohtaisesta täyttymyksestä.  Jos omien tarpeiden tyydyttäminen on elämässäni ensimmäisellä sijalla, haen pönkitystä identiteetilleni saavutusten kautta.  Vaatii jumalallista viisautta ymmärtää se, että toivoni ei ole omissa saavuuksissani, vaan Jeesuksen ylösnousemuksessa.  Minun ei tarvitse miettiä mitä tulee tapahtumaan kymmenen vuoden päästä, tai sitten kun nuorimmainen täyttää 18, vaan tiedän, että Jumala tasoittaa polkuni, niin kuin hän on tähänkin päivään saakka tehnyt.   

En tiedä sinusta, mutta kamppailen näiden kysymysten parissa usein.  Kuten Kathryn kirjoitti, olen synnin turmelema ja jatkuvasti huomaan, että mieleni ei ole uudistunut Jumalan ajatusten suuntaisiksi, vaan kallistuvat heti kuin silmä välttää etsimään täyttymystä ja arvostusta muualta.  Tämä artikkeli rohkaisi minua ja saakoon se olla myös sinulle rohkaisuksi! 



*** Älä hei vedä hernettä nenään siitä, että kirjoitan kotiäitiydestä ja työuran jättämisestä. Usko tai älä, en kirjoita sinusta, vaan asioista, jotka koskettavat minua.  


Kuvat: 
David Castillo Dominici/ Free Digital Photos


7.8.2016

Perhekulttuuri ~ Elokuu

Miten luoda perhekulttuuri, joka ravitsee elämää ja uskoa, jossa on sopivasti turvaa ja riittävästi seikkailua, jossa jokainen perheenjäsen saa vastaanottaa tarpeisiinsa ja jakaa kyvyistään?  Sally ja Sarah Clarksonin kirjassa Life-Giving Home elokuu on nimetty perhekulttuurin muodostamisen ja juhlimisen kuuksi.



Jokainen perhe luo oman kulttuurinsa.  Kun menimme naimisiin, emme yhdistäneet vain kahta ihmistä, vaan kaksi perhettä, kaksi sukua, kaksi eri kulttuuria.  Toimme molemmat mukanamme arvoja ja perinteitä omista lapsuudenkodeistamme. Osa niistä oli niin tärkeitä, että halusimme ehdottomasti jatkaa niitä omassa pikku perheessämme. Osan niistä jätimme pois. Vaikka emme tietoisesti pitäneet perhenäkykokousta, valinnoillamme vahvistimme sitä kulttuuria, joka meidän perheessämme vallitsee. 

Perhettä rakentaessa panostamme kahteen erilliseen, mutta yhtä tärkeään kokonaisuuteen: kodin ympäristö, fyysinen paikka, jossa elämme ja kodin ilmapiiri, ihmissuhteet, kodin henkinen paikka.  Näitä ympäröi hengellisyys: tietoisuus siitä, että olemme Jumalan omia ja halu elää perheenä Häntä miellyttäen. 

Fyysinen koti


Olen ihminen, jolle esteettisyys on tärkeää.  Joskus mietin, että onko tämä nyt ihan tarpeellista, maailmassa on sotia, nälänhätää ja epidemioita ja minä mietin taulujen sijoitusta. Mutta en voi sille mitään, minut on luotu näin. Rentoudun paremmin kauniissa ympäristössä.  

Mieheni kanssa olemme valinneet fyysisiä asioita, jotka ovat meille kodissa tärkeitä. Mukava sohva ja nojatuolit.  Kirjahyllyt, jotka notkuvat kirjoja ja meille tärkeitä esineitä.  Kukat ja kasvit.  Suuri keittiönpöytä. Taide ja musiikki ja paljon kynttilöitä.  Kauniit astiat ja pöytäliinat. Kotimme on myös lapsia varten. Siellä on paikkoja ja asioita, jotka ovat heille tärkeitä. Jokainen otetaan huomioon. 

Maailmamme on aivan uskomattoman upea, luonnon kauneus ruokkii sieluamme.  Jumala on luonut meidät arvostamaan kauneutta ja kaipaamaan sitä ympärillemme ja antanut meille kyvyn luoda sitä itse, Hänen kuvanaan.  Kauniin kodin laittaminen ei ole turhamaisuutta eikä maallisuutta.  Toisaalta kodistakin voi tulla epäjumala, jos sen ulkonäkö on tärkeämpää kuin mikään muu. 

Olemme erilaisia ja kotimme heijastavat kauneuskäsitystämme. On aina mielenkiintoista vierailla eri kodeissa ja nähdä, miten erilaiset talot, huonekalut ja sisustus kuvaavat kodissa asuvien mielenkiintoa ja tyyliä.
  

Kodin sydän


Koti vaatii fyysiset puitteet, mutta tärkeintä ovat siinä asuvat ihmiset.  Kodin ilmapiiriin vaikuttavat ihmissuhteet.  Puitteiltaan vaatimattominkin koti voi olla elämää antava koti, kun sen seinien sisäpuolella jokainen elämä on tärkeä ja arvostettu.  Koti tuo elämää vaalimalla elämää.  Perheenjäsenten suojeleminen, hoitaminen, kasvattaminen ja rakastaminen luo kasvun ilmapiirin.  Ulkoiset puitteet eivät takaa onnellisuutta, vaan se tietoisuus, että minut halutaan, minusta pidetään huolta, minä olen tärkeä. 

Perheen ihmissuhteissa muodostuu perheen kulttuuri.  Vanhempina haluamme antaa lapsillemme juuret ja siivet. Perheen historia, perinteet ja yhteenkuuluvuus luovat perustan, jonka suojaan he voivat aina palata ja jonka perustalle he voivat aikanaan rakentaa oman perheensä.  Juuria pitää maassa myös kristinuskon sankarit, jotka ovat osa uskon perhettä.  Heidänkin tarinansa ovat osa perheemme kulttuuria.  Perheen arvot, unelmat ja yhdessä koetut seikkailut antavat lapsille mahdollisuuden löytää oman paikkansa ja palvelutehtävänsä maailmassa.  

Jokaisella meistä on kaipuu kuulua johonkin ja olla osa jotain suurempaa. Jumala loi ihmiset elämään perheissä ja koti on se paikka, jossa opimme tuomaan kunniaa Jumalalle työmme, ihmissuhteidemme ja elämämme tarkoituksen kautta.  Jumalan suunnitelmassa vanhemmat siirtävät uskonsa, toivonsa ja rakkautensa seuraavalle sukupolvelle. Mutta kuinka se toteutuu tämän päivän maailmassa?  Meillä on keskuudessamme kodittomuuden ongelma. Se ei ole välttämättä fyysistä kodittomuutta, vaan etäisiä, kylmiä ja rikkoutuneita ihmissuhteita, yksinäisyyttä, hylkäämistä ja passiivisuutta.

Perhekulttuurin muodostaminen ja juhliminen


Perhekulttuuri ei synny itsestään, vaan sen luomisessa täytyy olla tarkoituksellinen.  Sitä vastaan taistelee toisenlainen kulttuuri, tämän maailman kulttuuri, sen arvot, sen unelmat.  Kiire, pinnallisuus ja tietotulva täyttävät päivät, kalenterit ja mielet.  Perheenäkin on helppoa vain ajautua. Vaatii suunnitelmallisuutta ja näkyä irrottautua kiireestä ja keskittyä perheeseen.  Mitkä ovat meille tärkeitä asioita?  Millaisena me haluamme nähdä kotimme ja perhesuhteet nyt ja vuosien päästä? 

Clarksonin perhe viettää joka elokuu perhepäivää, jopa aikuisten lastensa kanssa.  Joosuan kirjan kertomuksen mukaan he valitsevat muistokiviä ja muistelevat Jumalan apua ja huolenpitoa kuluneen vuoden aikana.  Joskus kivet ovat fyysisiä kiviä, joskus listoja tai piirustuksia. Tarkoitus on lujittaa perheen yhteenkuuluvuutta, yhteistä uskoa, rakkautta ja yhteistä historiaa. 

Ehdotin miehelleni, että pitäisimme perhepäivän tänä syksynä.  Yhdessä suunnittelimme asioita, joita voisimme tehdä. Haluamme vahvistaa perheemme yhteenkuuluvuutta, pitää hauskaa yhdessä ja varmistaa, että jokainen perheenjäsen saa mahdollisuuden osallistua.  Erityisesti haluamme lujittaa uskon perustuksia ja siirtää vanhempien luottamusta Jumalan huolenpitoon lapsille esimerkkien kautta. 

Säästä riippuen harkitsemme eväsretkeä ja yöpymistä kuistilla (tai olohuoneessa) yhteisessä siskonpetissä.  Molemmat halusimme jotain valokuviin liittyvää ja mietimme pienten valokuva-albumeiden luomista jokaiselle lapselle, kuvia perheestä ja suvusta, heidän historiansa.  Perhepäivään tulee kuulumaan hyvää ruokaa ja juhlimista, rukousta ja laulua.  Ehkä tästä tulee meille jokavuotinen tapahtuma; mahdollisuus juhlia perhettä ja Jumalan rakkautta tehden asioita, joista nautimme yhdessä. 


Rikkauden jakaminen


Jokainen perhe on ainutlaatuinen ja niinpä perhekulttuuritkin ovat erilaisia. On musiikin rakastajia tai kovia urheilijoita. On perheitä, jotka rakentavat tai hoitavat puutarhaa tai käyvät vaellusretkillä. On idealisteja ja taitelijoita, tiedemiehiä ja mekaanikkoja. On perheitä, joissa puhutaan paljon ja on perheitä, joissa keskitytään projekteihin.  Erilaisuus on rikkautta. 

Perhekulttuuria vaaliessa ja omaan perheeseen panostaessa ei tarkoita vetäytymistä pahasta maailmasta omaan pesään. Vaikka haluamme kotimme olevan suojapaikka ja keidas elämän haasteiden keskellä, eristäytyminen ei ole koskaan ollut kristityn perheen päämäärä. Kristinuskon keskimmäisiä arvoja on adoptio, jossa Jumala hyväksyy meidät perheeseensä, omaksi lapsekseen ja me jatkamme samassa hengessä; tule jakamaan elämää meidän kanssa. 
  
Vieraanvaraisuus ja jakaminen ovat arvoja, jonka me olemme molemmat oppineet lapsuudenkodeistamme ja jota haluamme jatkaa omassa perheessämme. Kodin jakaminen ja yhdessä ruokaileminen ovat asioita, joista me nautimme. Hyvän ruoan parissa avautuu mitä mielenkiintoisimmat keskustelut. Haluamme luoda kodissamme ympäristön, jossa on helppo olla ja viihtyä.  

Molempien meidän lapsuudenkodeissa vanhemmat ottivat siipiensä suojaan tietyllä tavalla kodittomia ihmisiä. Minun kotonani oli usein vastauskoontulleita, jotka halusivat keskustella ja rukoilla vanhempieni kanssa, kun he opettelivat uutta elämää Jeesuksen kanssa. Mieheni perhe avasi ovet kodittomalle nuorukaiselle ja sai johdattaa hänet myös osaksi Jumalan perhettä. Molempien kotona olivat ovet aina auki lasten ystäville, vaikka me melusimme ja sotkimme ja valvoimme myöhään.

Vieraanvaraisuus, kuten perhekulttuurikaan ei vain tapahdu, vaan sen kanssa pitää olla tarkoituksellinen.  Jokainen päivä on valinta, jokainen teko rakentaa perhettämme tiettyyn suuntaan ja paljastaa arvomme maailmalle. 

Erilainen perhe


Olemme rakentaneet perhekulttuuriamme jo vuosien ajan. Jokainen uusi lapsi ja jokainen henkilökohtainen tarve on muokannut sitä, mutta perusta on ollut aina sama.  Jumala ja Hänen Sanansa. Jumala ja Hänen omansa.  

Kristitty perhe ei tule koskaan olemaan tavallinen perhe, koska sen kulttuuriarvot eroavat sekuläärisen yhteiskunnan arvoista. Mutta toivon, että meidän perheemme voi olla omalla osallaan tuomassa ympäröivään maailmaan jotain hyvää, jotain kaunista ja jotain ihmeellistä.  Kasvatamme lapsemme olemaan siunaukseksi maailmalle, antamaan oman panoksensa yhteiseksi hyväksi.  Nämä ovat kylvön vuosia, mutta sato tulee kasvamaan. 

"Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkata; sillä mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka lihaansa kylvää, se lihasta turmeluksen niittää; mutta joka Henkeen kylvää, se Hengestä iankaikkisen elämän niittää. Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy.  Sentähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille." Galatalaisille 6:7-10

Miten teidän perheessä on kultivoitu omaa perhekulttuuria? Oletteko tottuneet viettämään perhepäivää? Millaisia asioita teette yhdessä? 



Kuva:
surasakiStock @ Free Digital Photos


1.8.2016

Elämää-antava koti



En ole varma, missä vaiheessa huomasin sen kadonneen. Ehkä se oli yrittänyt saada minun huomiotani, mutta olin varistellut sen leivänmurujen mukana kompostiin tai vetäissyt imurin sisään pölypalloja metsästäessäni.  Tai ehkä se oli vetäytynyt taustalle kun kiiruhdin lapsia eteisessä tai kun nalkutin lastenhuoneen lattian kunnosta tai stressasin vaikeassa ihmissuhteessa.  Ehkä se jopa yritti saada huomiotani kun illan rauhassa istuuduin teekupposen kanssa sohvalle, mutta väsyneenä kokopäiväiseen kanssakäymiseen klikkasin itseni virtuaalimaailman helppoon viihtymiseen.  Ehkä se vetäytyi vaatehuoneen vilttikasan alle, sinne, minne kissa sai keväällä pennut tai ehkä se oli viikattu talteen käsityökoriin, jossa moni muukin asia odotti sitä päivää, jolloin taas olisi aikaa ja energiaa.

Välillä kaipasin sen kodikasta läsnäoloa ja rauhaa, jota siitä tuntui henkivän.  Mietin, miten mukavaa olisi katsella kynttilän liekkiä ja nauttia yhdessäolosta, kuunnella hiljaisuutta ja nauraa yhdessä.  Ikävöin sitä kun pitkät päivät laahustivat loputtomien tylsien tehtävien vaatiessa huomiotaan.  Valitin, miten yksin olin vastuussa kaikesta ja kaikista ja miten en enää kestänyt riittämättömyyden tunnetta.  Mutta usein kuulin itseni sanovan: ”menkää pois, älkää koko ajan häiritkö, eikö teillä ole mitään muuta tekemistä”.

Jäljellä tuntui olevan vain kuiskauksia, häivähdyksiä, muistoja ajasta, jolloin tunsin eläväni ja nauttivani ja olemaan kykenevä jakamaan tätä elämää ja nautintoa muillekin.  Syyllisenä muistelin aikoja, jolloin olin antautunut täysillä, laittanut itseni likoon ja nauttinut.  Nyt pakenin ja valitsin helpomman polun, vaikka tiesin, että se ei vie minua loppuun saakka.

Kaipaus kasvoi liian kovaksi, häivähdyksien sitkeys palkittiin.  Kutsuin uudelleen luokseni ne polunraivaajat, joiden innostavat sanat puhalsivat elämää, intoa ja inspiraatiota mieleeni ja sydämeeni.  Vakuutuin uudelleen ainutlaatuisesta tehtävästäni olla kapellimestari, joka kutsuu näiden seinien sisällä helisevät ”kanteleet, harput, vaskirummut ja kymbaalit” harmoniseen sävelmään, jolla jokaisella on oma paikkansa ja tehtävänsä yhteisen musiikin luomisessa.

Unelmoin jälleen siitä, mitä kotimme voi olla elämää antava paikka, jossa kauneus ja lepo hoitavat sielua, inspiroivat oppimaan, antavat kipinää keskusteluun ja jossa ihmissuhteita juhlitaan.  Näky, jonka ajattelin kadonneen parittomien sukkien partnereiden tavoin, vahvistui ja selkeytyi: Tarvitsemme paikan, jonne me kuulumme, jossa meitä rakastetaan ja arvostetaan, jossa voimme palvella ja olla palveltavina, jossa annamme ja saamme ja juhlimme kaikkea hyvää.  

Löysin tien väsyttävästä ryteiköstä neulasten pehmustamalle polulle Carolin, Edithin ja Sallyn sanat oppaanani.  Nämä vahvat naiset ovat kukin kirjoillaan innostaneet näkyä kodista, jossa on vallalla rakkauden kulttuuri, jossa luovuus kukkii ja arkea juhlitaan.  Tarvitsin muistutusta siitä, että perheemme arki on lastemme tulevaisuuden perusta.  Personallisuudet, historia, tapahtumat ja perinteet, jotka perheessämme elävät, ovat ainutlaatuisia.  Ne antavat pohjan meillä kasvaville ainutlaatuisille isoille ja pienille ihmisille ja heidän unelmilleen ja suunnitelmilleen.



Carol Jo Brazo: No Ordinary Home – The Uncommon Art of Christ-centered Homemaking.  Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran 10 vuotta sitten. Carol puhuu identiteetistä, joka hänen piti löytää uudelleen kun hän jäi rakastamastaan työstä kotiin hoitamaan lapsia.  Carolin vaikutuksesta perheemme rauhottui viettämään viikoittaista Sapattia, joka sallii meidän levätä ja nauttia yhdessä ja yksin.  Otteet Carolin päiväkirjasta ovat elämänmakuisia ja kirja on täynnä ideoita perheen juhlapyhien viettoon.

Edith Schaeffer: Hidden Art of Homemaking – Creative Ideas for Enriching Everyday Life.  Edith kannustaa miettimään miten voin tuoda kotiini kauneutta ihan joka päivä.  Hän muistuttaa, että meidät on luotu Jumalan kuvaksi ja Jumala on luoja, taiteilija, kauneuden synnyttäjä. Voimme tuoda taiteen, kauneuden ja järjestyksen kautta Kristus-keskeisen ilmapiirin kotiimme ja ympäristöömme.  Postaukseni ”Kotona olo tappaa luovuuden?” oli osittain innoitettu Edithin sanoista.

Uusin tuttavuuteni, Sally Clarksonin ja Sarah Clarksonin Life-Giving Home – Creating a Place of Belonging & Becoming, jota olen parhaillaan lukemassa, kertoo Sallyn ja Clayn perheestä, jossa vanhemmat päättivät luoda elämää antavan ympäristön perheellensä.  He halusivat kotinsa olevan paikka palvella Jumalaa ja toinen toisiaan, jossa lapset saavat juuret ja jossa he oppivat selviytymään omissa seikkailuissaan.  Kirjassa on rikkautta ja rakkautta vuoden jokaiselle kuukaudelle.

Tämä visio, näky perheemme arjesta ja juhlasta, joka tuntui hukkuneen kaiken muun elämän arjen alle, on taas täällä!  Kirjailijat, jotka mainitsin, ovat kaikki vaikuttaneet ajatuksiini ja perheeseemme vuosien varrella.  Kirjat ovat ihana muistutus siitä, että minun ei tarvitse keksiä kaikkea yksin, ja että on olemassa muitakin, jotka haluavat kotinsa ja perheensä olevan siunaukseksi sen omille jäsenille ja muulle maailmalle.  Vaikka leppoisia kesäpäiviä on vielä jäljellä, lähestyvä syksy innostaa suunnittelemaan perheellemme sekä kauniita suuria kokemuksia, joiden vaikutuksia saamme muistella vuosienkin jälkeen, että arjen rytmejä, jotka heijastavat luonnon ja juhlapyhien kiertokulkua pienillä tavoilla.  Omaa elämää-antavaa kotia luodessani kirjoitan varmasti siitä täällä lisää.  



Image courtesy of artur84 at FreeDigitalPhotos.net
Image courtesy of nuchylee at FreeDigitalPhotos.net

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...